Ainekset
Pohja
-
1 1/2 dl sokeria
-
4 munaa
-
1 dl Kolmen Konstin perunajauhoja
-
1/2 dl kaakaojauhetta
-
1 tl leivinjauhetta
Täyte
-
3 liivatelehteä
-
2 munaa
-
1 dl sokeria
-
2 dl kuohukermaa
-
1 prk siruunalla maustettua tuorejuustoa (200 g)
-
1 sitruunan raastettu kuori
-
2 rkl sitruunamehua
Kostuttamiseen
-
1 1/2 dl vahvaa kahvia
-
3 tippaa karvasmanteliöljyä
Koristeluun
-
kaakaojauhetta
-
säilykekirsikoita
Tiramisu
jälkiruoat, leivonta
Valmistus
1. Vatkaa munat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi. Siivilöi vaahtoon keskenään sekoitetut kuivat aineet. Levitä taikina uunipannulle leivinpaperin päälle. Paista uunin keskitasolla 225 asteessa 7–8 minuuttia.
2. Valmista täyte. Anna liivatelehtien liota 10 minuuttia runsaassa kylmässä vedessä. Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi. Vaahdota myös kerma. Sekoita muna-sokerivaahto tuorejuuston joukkoon ja mausta raastetulla sitruunankuorella. Lisää kermavaahto.
3. Purista liivatelehdet vedestä ja liuota ne kuumaan sitruunamehuun. Yhdistä liivateseos täytteeseen. Laita täyte 15 minuutiksi jääkaappiin.
4. Irrota torttupohja leivinpaperista ja leikkaa kahtia. Nosta toinen levyistä tarjoiluvadille ja kostuta karvasmantelilla maustetulla kahvilla. Levitä puolet täytteestä torttupohjalle. Nosta päälle toinen levy ja kostuta. Levitä päälle loput täytteestä. Anna maustua kylmässä muutama tunti. Siivilöi pinnalle kaakaojauhetta ja koristele esim. kirsikoilla.